Sakkoja sekä hedonismia

Äiti ja isä lensivät Perthistä suoraan Sydneyyn, ja näin heidät seuraavan kerran vasta perjantaina. Niinpä vietin melkoisen tavallisen opiskeluviikon, kenties jopa hieman normaalia kiireisemmän kouluhommien suhteen. Maanantai ja tiistai vierähtivät ilman suurempia tapahtumia, mutta keskiviikko olikin sitten varmaan huonoin päivä mitä olen Australiassa kokenut. Aamupäivällä aurinkolasini katosivat/varastettiin kampuksella, ja iltapäivällä minua odotteli kotona kirje Tasmaniasta: sikäläinen liikennepoliisi muisti minua ylinopeussakolla, olin ajanut kuudenkympin alueella kameraan 72 km/h. Piti sitten lentää tänne asti saamaan ensimmäiset sakot mistään!

Torstaina alkoikin sitten onneksi viikon hedonistinen ja huomattavasti mukavampi osuus. Viikoittaisen lentopallon jälkeen kävimme tavalliseen tapaan oluella, ja join elämäni ensimmäisen kokonaisen Guinnes-tuopin. Siinä ei muuten olisi mitään erikoista, mutta jouduin jokin aika sitten perustelemaan olutmakuani tilastotieteen professorille, kun menin kertomaan etten pidä Guinnesista. (Miksi Guinnes on tärkeä tilastotieteessä: http://en.wikipedia.org/wiki/T_statistic) No, eipä tuo vieläkään ihan loistavaa ollut, mutta perin kelvollista kuitenkin.

Perjantaina ajoimme loppupäivästä äidin ja isän kanssa Clare Valleyn viinilaaksoon, jossa yövyimme pienessä historiallisessa Mintarossa. Majapaikkamme oli ilmeisesti entisöity majatalo, ja huoneemme itse asiassa vanhoja hevospilttuita. Illallisella kävimme viereisessä baarissa, joka oli niin perinteinen Australialainen baari kuin voi olla. Ruoka oli rehellistä, ihmiset hyväntuulisia ja viini suorastaan erinomaista. Lauantaina ajelimme sitten itse viinilaakson läpi ja kävimme neljällä viinitilalla reilussa 30-asteen lämmössä. Illalla vanhempani keräsivät pisteitä antamalla minun kutsua kavereita etkoille heidän hotellihuoneeseensa, joka sijaitsi 12. kerroksessa yhdellä Adelaiden pääkaduista. Vielä kun juomaksi oli suomalaista minttuviinaa, oli ilta melkoinen menestys kaikin puolin.



Sunnuntaina ajoimme sitten jonkin matkaa Adelaidesta etelään rantatietä pitkin. Kivoja maisemia, ja kiva ottaa ihan rauhassa vanhempien kanssa. Iltapäivällä ehdin vielä käydä Andren kanssa katsomassa jalkapallo-otteluakin. Adelaiden joukkue selvisi juuri Aasian mestareiden liigan finaaliin Osakaa vastaan, joten täällä on jonkinmoinen buumi päällä. Kotijoukkue voittikin Perthin 2-1, oltuaan 75 minuutin kohdalla vielä maalin tappiolla.



Illalla kävimme vielä äidin ja isän kanssa illallisella ja sen jälkeen oli aika sanoa hyvästit vielä pariksi kuukaudeksi. Vähän tyhjä ja haikea olo kieltämättä oli illalla, kun he kuitenkin olivat Australissa ja tavallaan läsnä pari viikkoa. No, toivottavasti heidän matkansa oli ikimuistoinen, itse olen erittäin iloinen että tulivat käymään!

Lasia ja julkisia vessoja

Torstaina luentojen jälkeen lensimme äidin ja isän kanssa Adelaidesta Perthiin. Perth on Länsi-Australian pääkaupunki, jossa asuu n. 1,5 miljoonaa asukasta. Jälleen Australian suuruus pääsi yllättämään: Perth on ensimmäinen isompi kaupunki Adelaiden länsipuolella, ja Lentävä Kenguru loikkasi sinne kolme tuntia ja aikaeroa oli 2½ tuntia(normaalisti vain 1½, mutta Länsi-Australia siirtyy kesäaikaan muuta maata myöhemmin).

Lentokentältä nappasimme taksin hotellille. Hotellihuoneemme olisi hyvin voinut oli viihtyisä ja uusi kaksio varustettuna hyvällä keittiöllä ja kahdella kylpyhuoneella. Tuli lähes ikävä Tasmanian reissun majoituksia :) Illalla meni toviksi kävelemään kaupungille, ja keskusta lasisine pilvenpiirtäjineen ja kiiltävän puhtaine katuineen alkoi avautua. Kävimme syömässä korealaisessa BBQ-ravintolassa, jossa pöydän keskellä oli eräänlainen grilli, jossa jokainen sai grillata omat lihansa/katkarapunsa/mustekalansa. Erittäin mielenkiintoinen ja hieno valinta, joskaan ruoka ei maultaan ollut aivan yhtä erinomaista kuin paikka muuten.

Perjantaina matkasimme heti aamusta junalla Fremantleen. Fremantle on yksi Perthin kaupunginosa, joka muistuttaa lähinnä pientä kylää jossain Keski-Euroopassa. Siellä vierailimme vuonna 1850-1991 toimineessa vankilassa, jonka jälkeen oli pakko keventää tunnelmaa suuntaamalla paikallisen pienoispanimon ravintolaan. Loistavaa olutta ja pizzaa meren äärellä, ei lainkaan hullumpaa.


Vankilan käytävät olivat melko suoraan Paosta, tosin sitä kaikki sanovat kaikista vankiloista.


Little Creatures –panimo sai minusta uuden fanin!

Fremantlesta junailimme itsemme takaisin kaupunkiin, jossa kävelimme läpi Yksinäisen Planeetan suositteleman reitin, jonka varrelta bongaili näppärästi kaikki Perthin komeimmat rakennukset ja muut nähtävyydet. Keskusta oli tosiaan täynnä näyttäviä lasisia torneja, joiden ympärillä oli paikoin erittäin kauniita jokimaisemia ja puistoja. Lisäksi kaiken tämän keskellä näki välillä vanhoja kauniita rakennuksia, mutta jopa ne olivat järjestään hyvässä kunnossa. Illalla kävimme vielä katselemassa ”monikulttuurista extravagancaa” jokirannassa, jossa esiteltiin mm. kiinalaista lohikäärmetanssia, flamencoa ja capoeraa. Ihanan kultturellia kaiken kävelyn jälkeen!



Pari otosta Perthin keskustasta sekä näkymät King’s Parkista. Viimeisessä kuvassa kiinalaista lohikäärme- tai leijonatanssia.


Perthissä ei selvästikään pidetä tavallisesta poseeraus-patsaista, vaan kaikki patsaat tuntuvat tekevän jotain.

Lauantaiaamulla olimme järjestetyllä retkellä katselemassa ryhävalaita 20 kilometrin päässä rannikosta. Valaat matkustavat vuotuisella matkallaan tämän paikan ohi, ja parin tunnin kellumisen aikana näimmekin varmaan yli 20 valasta. Kuvaaminen oli ymmärrettävästi aika vaikeaa, mutta voin vakuuttaa että eläimet olivat todellakin isoja ja jotenkin ihanan rauhallisen oloisia.



Ryhävalaita. Ja turisteja. Eri kulmista.

Iltapäivällä kävelin itsekseni kaupungilla jonkin aikaa, jolloin oivalsin Perthin ”takapihan” olevan aivan erinäköinen kuin keskusta. Mitenkään epämiellyttävän näköistä seutu ei ollut, mutta ei tarvinnut kävellä kauaakaan ennen kuin keskustan loisto näkyi vain horisontissa. Kävin myös nopeasti Western Australia Centre of Contemporary Art –museossa, jossa oli pieni näyttely mielenkiintoista nykytaidetta. Illalla kävimme sitten syömässä japanilaisessa ravintolassa, joka taisi olla meille kaikille ensimmäinen kerta. Oma raaka tonnikalani oli aivan loistavaa, jota japanilainen olut kyyditti kivasti. Mutta edelleenkään en näemmä pidä sakesta… Illallisen jälkeen kävimme vielä nopeasti oluella belgialaisessa baarissa.


Reissun toisessa aasialaisessa ravintolassa syömäpuikkojen hallinta alkoi jo vähän sujua.
Toim. huom. Toisen kuvan epäselvyys johtuu kohteen liikkeestä, ei kuvaajan huojunnasta.

Sunnuntaina rauhallisen aamupalan jälkeen kävelimme ympäri keskustaa jonkinasteisen shoppailun merkeissä, kunnes nappasimme bussin lentokentälle. Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen että kävin Perthissä lukukauteni aikana. Kaupunki on todellakin hieno, ja huokuu kehitystä. Eikä sinänsä ihme, koska Perthin talous taitaa olla viime vuosina kasvanut nopeinten koko läntisessä maailmassa. Ja joka puolella on julkisia vessoja. Mutta jotenkin kaupungin keskusta oli jopa pompous, eikä sillä todellakaan ollut Melbourneen verrattavaa karismaa.

Viikko suomalaisittain

Loman jälkeinen viikko meni pitkälti kouluhommien kiinniottamisessa ja kavereiden lomakertomuksia kuunnellessa. Mutta paluu arkeen tuntui kaikesta huolimatta melko hyvältä, vasta nyt sitä jotenkin oivalsi kuinka hyvin olen kotiutunut Adelaideen.

Lauantaina kokkasin vihdoin kavereilleni suomalaista ruokaa, lihapullia ja perunamuusia puolukkahillon kera. Puolukkahilloa ei muuten täällä saa kuin Ikeasta. Olin vähän huolissani arvostavatko kaverini niinkin perinteistä ja arkista suomalaista ruokaa, mutta ainakin kaikki sanoivat ruuan olevan erinomaista. Niinpä sain olla ylpeä suomalaisuudestani sekä ruuan että Ahtisaaren vuoksi, hienoa! Loppuillaksi suuntasimme sitten kaupungin pohjoisosaan kansainvälisiin kotibileisiin.


Kaikki halusivat tietenkin ehdottomasti auttaa tiskaamisessa, ja lopulta tehtäviä riittikin kaikille.
Kaikki kerrankin samassa kuvassa: Jyri, Mathias, Fraenzi, Kathleen, David ja Stuart

Sunnuntaina vanhemmat tulivat Adelaideen, ja sunnuntaina leikin matkaopasta esitellen heille kaupunkia. Alkuviikosta olen nyt käynyt heidän kanssa lähinnä iltaisin syömässä, koska arkirutiinit kuitenkin vievät suuren osan ajastani. Pakko myöntää, että tuntui erittäin hyvältä nähdä heidät taas pitkästä aikaa, vaikka en missään vaiheessa sinänsä ole kaivannut perhettäni pahasti.

Huomenna torstaina lähden äidin ja isän kanssa pitkäksi viikonlopuksi Perthiin. Jotenkin veikkaan, että saan Perthistä tällä tavalla vähän erilaisen kuvan kuin sain Melbournesta…

P.S. Sain ”viralliset” kuvat surffipäivältä. Oli pakko liittää mukaan todisteet että oikeasti pääsin laudalle seisomaankin. Tosin ei tarvitse olla kovinkaan suuri ekspertti päätelläkseen nokan suunnasta että riemu jää lyhytaikaiseksi!

Auringonnousun ratsastaja

Reissu kesti lopulta kaikkiaan tasan kaksi viikkoa, auringonnoususta auringonnousuun. Takana on kenties elämäni mielenkiintoisimmat kaksi viikkoa, en edes osannut toivoa että näkisin näinkin paljon niiden aikana! Valitettavasti alla olevat tekstit eivät oikein kuvaa kuinka paljon nautin kaikesta, mutta kertovat ne ainakin mitä tuli tehtyä.

Pakko kuitenkin myöntää, että eilen Melbournen sateisia katuja mitatessa tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että voisi sitä ehkä olla Suomessakin, jossa kaikki olisi yksinkertaisempaa ja tärkeät ihmiset lähempänä. Mutta moinen ajatus väistyi nopeasti, ja tuntuu oudolta että jo puolet ajasta täällä on mennyt. Ei ikinä uskoisi. Kai sitä on ollut aivan käsittämättömän hauskaa, kun aika kerran lentää aivan siivillä.

Blogissa on nyt vain muutamia kuvia, mutta jokaisen tekstin jälkeen on linkki nettialbumiini, jossa on huomattavasti enemmän kuvia. Toivottavasti pidätte ja saatte edes hienoisen käsityksen maisemista ja elämyksistä!

Nyt pitäisi sitten jatkaa arkea psykologian ja tilastotieteen kera, hiukan huolestuttaa ehdinkö tehdä/oppia kaiken ajallaan. Toisaalta, en ole pitänyt yli viikon lomaa opiskeluista tai töistä koko opiskelujeni aikana, joten ehkä tämä reissu oli ansaittu…

Grampians sekä the Great Ocean Road 20.-22.9. – It’s not a bus, it’s a time machine
Loma alkoi kolmen päivän road tripillä – 1100 kilometriä Adelaidesta Melbourneen kolmessa päivässä. Launtaina lähdimme Adelaidesta seitsemältä aamulla, meinasi heti tulla huono alku lomalle kun tilaamani taksi ei löytänyt/saapunut paikalle. Onneksi kävi tuuri ja viereisen sairaalan pihalle sattui kurvaamaan taksi odotellessani, ja tuo taksi ehti heittää minut kaupunkiin juuri ajallaan. Bussiin päästyämme matkasimme lauantain aikana yhteensä noin 600 kilometriä, mutta komeiden maisemien ja odotetun levottoman(16 vaihtaria samassa bussissa...) matka kului kivasti. Lounaalla pysähdyimme hyvin pienen kaupungin hyvin pieneen baariin. Ihastuttava paikka, jotenkin muistutti elokuvista tuttuja pikkukaupunkeja USA:ssa.

Illalla saavuimme Grampiansin kansallispuistoon, jossa kävimme ihastelemassa MacKenzie Falls -nimistä vesiputousta ja muuten vaikuttavia maisemia. Yön vietimme Halls Gapissa pienessä retkeilymajassa, jossa kokkailimme illallista ja tutustuimme saksalaisten juomapelien saloihin. I am your viking king!

Aamulla heräsimme aikaisin vaeltaaksemme pari tuntia yhdelle Grampiansin lukuisista kallioista, josta maisemat olivat aivan käsittämättömän vaikuttavat. En ollut varautunut mihinkään niin hienoon, etenkään niinkin helposti tavoitettavassa paikassa. Tosin osa vaihtareista hyytyi tyystin tunnin ylöspäin kävelystä, ilmeisesti lenkkeilyni täällä ei ole mennyt ihan hukkaan. Vaelluksen jälkeen ajoimme rannikolle ja aloitimme ensimmäisen osan Great Ocean Roadista – Shipwreck Coastin. Vaikuttavia kalliomuodostelmia ja komeita maisemia, ehdoton huippu olivat Twelve Apostles, joita ihailimme auringonlaskussa. Illaksi suuntasimme noin 200 asukkaan Port Campbelliin, jossa tutustuimme paikalliseen baariin ja porukkamme vahvin biljardiosaaminen muserrettiin paikallisten toimesta.

Maanantaina satoi vettä. Ei hyvä. Aamulla jatkoimme matkaan rantatietä pitkin kohti Melbournea, ja kävimme kävelemässä viileän sään sademetsässä. Edelleen, kaunista. Ja mikä käsittämättömintä, etenimme Grampiansin jylhistä kalliomaisemista sademetsään päivässä, Australian luonnosta löytää tosiaan ihan kaikkea! Sademetsän jälkeen ajoimme pitkin the Great Ocan Roadin toista osaa – Surf Coastia. Kuten nimestä arvaa, on tämä osa enimmäkseen komeaa hiekkarantaa ja hyviä aaltoja. Mutta sateesta johtuen bussin ikkunat olivat aivan huurussa eikä maisemista oikein päässyt ihailemaan. Pysähdyimme kuitenkin eräällä maailman kuuluisimmista surffirannoista, Bell Beachilla. Lisäksi kävimme Quicksilverin ja Rip Curlin syntymäkaupungissa Terquayssa, jossa nykyään myydään kaikkea mahdollista surffikulttuurin liittyvää. Illalla saavuimme sitten lopulta sateiseen Melbourneen.



http://picasaweb.google.com/jyjuvi/TheGreatOceanRoadAndTheGrampians?authkey=N7dstWurVLI#

Melbourne 22.-25.9. – Beautiful only when in Melbourne
Maanantai-ilta Melbournessa meni lähinnä ympäriinsä kävellessä ja kaupungin valoja ihastellessa. Tiistaina oli tehoturismin vuoro, heti aamusta kävimme parin kaverin kanssa Victoria Square Marketilla, joka on kaupungin suurin tori, jossa myydään aivan kaikkea salaatista Mankiniin. Torin jälkeen kävelimme lähinnä ympäri kaupunkia, ja ihastuin nopeasti Melbournen katukuvaan – komeita vanhoja rakennuksia, pilvenpiirtäjiä sekä joka puolella taidetta jossain muodossa. Ihastuttavaa.



Iltapäivällä tapasin Saran, ja kahvin sekä puisto-oluen jälkeen menimme illalliselle Saran kavereiden kanssa. Kreikkalainen ravintola tarjosi parasta osaamistaan, ja voisin sanoa että söin parhaan illalliseni Australiassa tähän mennessä. Illallisen jälkeen kävimme vielä yksillä Saran ja Hannan(Melbournessa opiskeleva Saran kaveri) parissa baarissa. Valitettavasti on myönnettävä, että baarit Melbournessa ovat paljon persoonallisempia kuin Adelaidessa...

Keskiviikkona vierailimme Melbourne Museumissa, joka oli ilmaisesta sisäänpääsystä huolimatta pienoinen pettymys. Paikka oli yllättävän pieni, eikä oikein osannut päättää ollako Heureka vai oikea museo. No, ihan kiva kulttuurivälipala kuitenkin. Museon jälkeen oli pakko kokeilla Melbournen mainetta Australia ostospääkaupunkina, ja sainkin kulutettua jonkin verran vähäisiä varojani vain lyhyen kierroksen aikana Direct Factory Outletissä.

Keskiviikosta eteenpäin Sara majoitti minut kämpillään mukavalla sohvalla. Kokkasimme heti alkuun Saran kämppiksille lihapullia ja perunamuusia kermakastikkeen kera. Ateria oli menestys, tai ainakin me Saran kanssa olimme tyytyväisiä saadessamme perinteistä suomalaista ruokaa. Kenties nyt uskallan kokata kämppiksillenikin Adelaidessa. Ruuan jälkeen kävimme vielä Crown Casinolla, joka on suurin kasino eteläisellä pallonpuoliskolla. En ole ennen käynyt kasinossa, ja pakko myöntää että olin vaikuttunut rahan vallasta, mutta samalla ärsyyntynyt siitä pinnallisuudesta ja valheellisuudesta, jota moiset paikat edustavat. 45 minuuttia kasinossa lienee tarpeeksi pitkään aikaan, ja hienointa antia saattoi lopulta olla joka tunti kasinon edessä esitettävä tuli-show.

Torstaina Sara näytti minulle suosikkilähiönsä Fitzroyn, joka on sekoitus rähjäisyyttä ja huippumuotia. Designer-liikkeet ja kirpputorit sijaitsevat vieri vieressä ja joka puolella on ihastuttavia ravintoloita ja kahviloita. Ei mikään ihme että lähiö on vallannut Saran, olen itse nyt aivan samoilla linjoilla. Fitzroyn jälkeen käväisimme hyvin nopeasti Victoria National Galleryssä ja sen jälkeen vain hengailimme puistossa jokirannassa. Illalla kävimme vilkaisemassa paria baaria, joista ensimmäinen – Roof Bar – sijaitsi (yllättäen) erään keskustan talon katolla. Jälleen mukavan oloisia ihmisiä, hyvää musiikkia ja persoonallinen miljöö. Kateutta ilmassa siis...

Kaiken kaikkia voisin sanoa että Melbourne on hienoin ja kiinnostavin kaupunki jossa olen käynyt. Kaupunki jotenkin huokuu oman itsensä arvostamista, taidetta ja tyyliä. Joka kadunkulmassa törmää oikeasti jonkinlaiseen taiteeseen graffitista ja perinteisiin torsopatsaisiin ja sivukujat ovat pullollaan mielenkiintoisia kahviloita, ravintoloita ja baareja. Kaiken tämän näkeminen ilman Saran opastaitoja olisi ollut mahdotonta, joten erittäin lämmin kiitos sekä siitä että sohvasta hänelle :)



http://picasaweb.google.com/jyjuvi/Melbourne?authkey=F9PT6nIlRu0#

Tasmania 26.9.-1.10. – The most bestest trip ever, baby
Perjantaiaamuna oli jälleen epäinhimillisen aikainen herätys, kun piti ehtiä klo 8.55 lennolle Melbournesta Launcestoniin Saran, Darrenin ja Kathleenin kanssa. Kaikki meni kuitenkin putkeen, saimme helposti auton Launcestonista ja ajelimme kaupungin keskustaan josta löysimme suhteellisen helposti halvan hotellin. Kävelimme päivän kaupungilla ja kävelimme yhden solsn reunoja myöten maisemia ihaillen. Illalla teimme vielä nopean retken pienelle mutta söpölle vesiputoukselle, jolloin pääsin myös koittamaan ensi kertaa ajamista vasemmalla puolen tietä.


Itse kaupunki ei ollut mitenkään säväyttävä, aika arkinen pikkukaupunki. Siitä huolimatta päivä oli menestys, ja illalla otimme hotellin baarin täysin haltuun. Valitettavasti nukkumaan mennessä selvisi miksi olimme päässeet kahden hengen huoneisiin dormin hinnalla, baarin terassi live-bändeineen kun sijaitsi noin metrin päässä ikkunastamme.

Lauantaina saapui loppu porukasta, osta lentäen Launcestoniin ja osa laivalla Davenportiin. Kaiken kaikkiaan reissaajia oli kymmenen, kansalaisuuksiakin oli jopa viisi(suomi, saksa, hollanti, meksiko ja australia). Koska lauantaina oli Australian Football Leaguen finaali, joka vastaa lähinnä jenkkifutiksen Super Bowlia täkäläisessä mittakaavassa, vietimme suurimman osan päivästä pienessä pubissa ottelua katsellen. Illalla ajoimme Burnieen, joka oli vielä enemmän hiljainen pikkukaupunki kuin Launceston. Jälleen hotellimme oli mitä merkillisin, pornon punaisine käytävineen ja turkooseine seinineen.

Sunnuntaina matkasimme ylös vuorille Cradle Valleyyn. Sää ei suosinut ensinkään, mutta pienen neuvottelun jälkeen päätimme jäädä yöksi. Suurin osa porukasta uskaltautui myös kahden tunnin vaellukselle aivan uskomattoman kauniin järven ympäri, jota ympäröi lumihuippuiset vuoret, vesiputoukset sekä kelistä johtuen melkoinen sumu. Mykistävä paikka. Sää sen kuin paheni kävelyn aikana, ja olimme aivan totaalisen märkiä takaisin päästessämme. No, tämä oli kuitenkin vasta alkusoittoa illalle. Noin tuntia myöhemmin alkoi nimittäin sataa lunta! Ja ihan siinä määrin että lumi jäi maahan. Kaikki tämä sai etenkin meksikolaiset neidot aivan hullaantuneiksi, ja ilta oli käsittämättömän hauska ja levoton.

Nukuttuamme lähinnä leirikeskusten mökkejä muistuttavissa huoneissa saimme herätä lumisiin maisemiin. Tilanteen absurdiudesta huolimatta olin hyvinkin huolissani pääsisimmekö autoillamme alas vuorilta, etenkin kun toinen kuskimme Darren ei ollut koskaan ajanut talvikelissä enkä itsekään ilman nastoja. No, hitaasti mutta varmasti pääsimme kuitenkin turvallisesti alas, tiet eivät oikeastaan lopulta missään vaiheessa olleet edes liukkaita ja noin tunnin ajamisen jälkeen aurinko paistoi taas kirkkaalta taivaalta. Kuin korostaakseen Tasmanian luonnon vaihtelevuutta, ajettuamme 4-5 tuntia saavuimme auringonlaskuksi Coles Bayn hiekkarannoille! Yövyttyämme Coles Bayssa kävelimme tiistaiaamulla pari tuntia Wineglass Bayn rannalle, joka on rankattu maailman kymmenen kauneimman rannan joukkoon, eikä lainkaan suotta! Suojaisan viinilasin muotoisen poukaman vesi oli aivan eri väristä kuin suomen merissä ja hiekka hohtavan valkoista. En osaa kuvata paikkaa tarpeeksi edustavasti, toivottavasti kuvat kertovat edes hieman paremmin kuinka vaikuttava paikka oli. Etenkin kun päivää aiemmin olimme kahlanneet lumessa!

Tiistaina ajoimme vielä Tasmania pääkaupunkiin Hobartiin, joka oli tervetulleen sivistynyt kaikkien pikkukaupunkien jälkeen. Eipä Hobartikaan Turkua suurempi ole, mutta mukavan hienostuneen oloinen satamakaupunki kuitenkin. Ja viimeinkin nukuimme suhteellisen normaalissa hostellissa. Keskiviikkona istuimme brunssilla pari tuntia, mutta sen jälkeen päivä meni laahustellessa ympäri kaupunkia vailla päämäärää. Tämän jälkeen kaikki olivat jo suhteellisen valmiita palaamaan Melbourneen, jonne lensimmekin illalla.

Kaiken kaikkiaan Tasmanian matka oli vain käsittämätön. Ajoimme kuuden päivän aikana 1000 kilometriä vasurilla, ja vaikka reissasimme 10 ihmisen kanssa vailla kunnollista suunnitelmaa, suurin katastrofi oli Darrenin vuokra-auton irronnut pölykapseli. Jos ikinä reissaatte Australiaan, suosittelen Tasmaniassa käymistä, niin persoonallinen saari on kyseessä.

Tasmanian jälkeen hengasin vielä perjantaihin asti Saran luona Melbournessa, kävimme torstaina rannalla huilaamassa ja perjantaina leikin vielä turistia ja seurasin Saraa ja muita tyttöjä shoppailemassa. Perjantai-illalla hyppäsimme Kathleenin kanssa yöbussiin Adelaideen ja varhain lauantaina saavuin kotiin.



http://picasaweb.google.com/jyjuvi/Tasmania?authkey=-vbuK63lnRk#