Kokemuksesta...

Viikko vierähti ja marraskuun alun koittaessa alkoi samalla myös viimeinen kuukauteni Adelaidessa. Maanantaista perjantaihin tuli lähinnä skarpattua opiskeluihin, ne alkavat nyt viedä aika paljon aikaa ja voimia tenttien lähestyessä. Torstaina oli viimeistä kertaa lentopallotreenit, ja ensi viikolla on viimeinen luentoviikko. Lisäksi vielä perjantaina oli viimeiset isot ”viralliset” vaihtaribileet. Eli paljon ”viimeisiä” tässä alkaa hiljalleen olla. Hmm…

Perjantain bileet olivat ”Masquarade Ball”, johon piti pukeutua semi-juhlallisesti ja käyttää maskia. Itse en moisissa juhlissa koskaan ennen ole ollut, ja ainoa kuva oli etukäteen elokuvasta Eyes Wide Shut. No, onneksi meno ei ollut ihan sellaista! Oli kuitenkin kiva nähdä kaikki tutut ja puolitutut vaihto-oppilaat pukeutuneena, ja ilta oli muutenkin onnistunut.



Lauantaina olimme grillailemassa Davidin luona. Grillinä toimi pieni astia hiilille sekä viereisestä ostoskeskuksesta anastettu ostoskärry. Kyllä, juuri niin. Homma toimi hienosti, meno oli leppoisaa ja ruoka maittavaa.



Tämän enempää en itse nyt kirjoittele, vaan annan puheenvuoron isälleni, joka lupautui kirjoittamaan hiukan heidän reissustaan Australiaan. Isä on nyt käynyt kaikilla mantereilla Antarktista lukuun ottamatta, joten hys lapset – kokemus puhuu! Kuvissa kameran takana on häärinyt äitini.

Isänä ja Äitinä Australiassa

Sunnuntaina 12.10. aamupäivällä laskeutui kone meille uuden maanosan kamaralle, vierailu kengurujen maassa alkoi.

Ikävä maa tämä Australia, tippa silmässä sekä tullessa että pois lähtiessä. Jyrin kun näimme kolmen kuukauden odotuksen jälkeen, eivät silmät meinanneet pysyä kuivina.

Jyri otti meidät vastaan kotikaupunkiinsa reippain ottein, kierros rannalla ja keskikaupungilla sekä opastus paikalliseen joukkoliikenteeseen samana päivänä. Ja ohjeet mitä teemme seuraavina päivinä.

Adelaiden asemakaava on niin selvä, että minäkin opin sen joten kuten tuntemaan. Ilmansuunnat eivät kyllä kahdessa viikossa selvinneet, ei aurinko voi paistaa pohjoisesta eikä oikealle voi kääntyä, kun käsketään kääntyä vasemmalle. Mutta selvittiin ilman sakkoja! Ainakin toistaiseksi!

Jyrin opiskellessa tutustuimme kaupunkiin omin avuin, Jyrin määräyksestä kävimme läheisen kukkulan vesiputouksilla. Ja kukkuloillakin, kun eksyimme reitistä, kun emme tietenkään kysyneet muilta reitistä. Mutta lopulta näimme enemmän kuin alun perin oli tarkoitus, koko suurkaupunki näkyi kukkulan laelta hyvin.



Jyri vähän moitti, kun eksyimme kukkuloilla, täytyy kysyä ja pyytää apua. Jatkossa saimme todeta, että Australiassa ei tarvitse edes kysyä, ihmiset ovat todella avuliaita. Jos seisahdut ja katsot karttaa, tulee jo paikallinen asukki kysymään miten voin olla avuksi. Ja kun bussipysäkillä katsot aikataulua, niin sama juttu. Taisimme näyttää aivan turisteilta, kuvat kertovat kaiken.

Jyri eli normaalia vaihtarielämäänsä alkuviikon, nähtiin vain iltaisin ja syömässä (viiriäisiä, rapuja…), kuinkas muuten. Jyrin erinomaisessa kielitaidossa on kyllä aukkoja ruokasanaston suhteen, viiriäinenkin selvisi vasta sanakirjan avulla!

Tiistaina saimme olla illallisella Jyrin ystävien kanssa. Kaarina ilmoitti etukäteen, että seurustelu on sitten englannin kielellä isän heiniä. No, sain minäkin suunvuoron aina välillä.

Torstaista sunnuntaihin oli vuorossa länsi ja Perthin miljoonakaupunki. Miellyttävä kaupunki muka eristyksissä muusta maailmasta. Pilvenpiirtäjiä niin, että niska tuli kipeäksi. Ja ryhävalaiden ihastelua niin, että meinasi tulla merikipeäksi. Ja ruokakulttuuria, pieniä kokonaisia mustekaloja ihan itse paistettuna!

Sunnuntaina Jyri lähti takaisin koulun penkille ja me vanhukset omin nokkinemme itään Sydney’iin.

Sydney, ennakkotietojen perusteella maailman hienoin suurkaupunki, näytti sunnuntaina illalla synkältä ja elottomalta, eikö tämä sykikään aina? Ei taksikuskin mukaan, maanantaina on työpäivä, ei sunnuntaina voi juhlia, positiivista!

Muutenkaan alkuviikko ei ollut Sydneyssä paras mahdollinen, markkinat vain viikonloppuisin, parhaat menopaikat auki vain viikonloppuisin (ja mehän niitä kaipasimme) ja sää poikkeuksellisen kylmä, tuulinen ja sateinen.

Maanantaina bongattiin olympiakylä vuodelta 2000. Outo tunne, iso alue, ketään ei missään, ei olympialaisia Suomeen! Tilanne olisi ollut varmaankin toinen, mikäli olisimme tulleet viikonloppuna, tapahtumia tuntui riittävän.

Kaikki Sydneyn nähtävyydet tuli bongattua kiertoajelubussilla, vain rannat jätettiin väliin alle 20 asteen lämpötilassa.

Takaisin Adelaideen, Kenkugurusaarelle koko päivän retkelle ihastelemaan merileijonia ja muita hylkeitä sekä maisemia. Kaarina bongasi koalan tien vieren puusta, minä näin vain kenguruja tien varsilla, ja loppuviikoksi Jyrin mukaan viinilaaksoon ja hiekkarannoille.

Tuli meille Australian kolmas sunnuntai ja jouduimme tippa silmässä lähettämään Jyrin kotiinsa ja mieltä odotti maanantaina 36 tunnin kotimatka haikein mielin.

Reissuun on aina mukava lähteä, kotiintulo on kuitenkin aina mukavampaa, mutta tällä kertaa olisi reissua voinut jatkaa…